Valokuvat tiedonkeruussa

Olipa kyseessä itse perityt tai saadut kuvat tai esimerkiksi kotiseutukokoelmaan vähin tiedoin talletetut aineistot, kannattaa lisätunnisteiden keruuta kokeilla. Työn voi aloittaa tarkistamalla, onko tavoitettavissa henkilöitä, jotka itse tai joille läheiset henkilöt esiintyvät ainakin osassa kuvia tai jotka ovat kuvien alkuperäisen omistajan tuntevia.

Ennen haastatteluja suunnitellaan, miten työssä edetään. Se onko paikalla yksi tunnistaja vai useamman henkilön ryhmä sekä käytössä olevat apuvälineet, vaikuttavat tilanteeseen. Yksinkertaisin haastattelu, jossa tunnistaja ja haastateltava kahdestaan katselevat valokuvia, on myös helpoin toteuttaa. Ei tarvita välttämättä teknisiä apuvälineitä ja työ etenee haastateltavan tahdissa. Ryhmähaastattelussa on huomioitava, että kaikki näkevät kuvat riittävän hyvin, ja että jokainen saa omalla vuorollaan kertoa omat tietonsa. Tämä usein edellyttää alkuperäisten valokuvien kopiointia ja esittämistä riittävän suurina kopioina esimerkiksi tietokoneen näytöltä tai käytössä on oltava riittävän monta kopiota yhtä aikaa katsottavaksi.

On hyvä koota olemassa jo olevat valokuviin liittyvät tiedot ja niitä täydentävät kysymykset sekä valmiiksi miettiä, mihin kaikkeen valokuvissa näkyvään halutaan lisätietoa. Muistelijalle kuvilla on oma merkityksensä, tietyt yksityiskohdat saattavat jäädä huomiotta tai vastaavasti huomion varastaakin yksi henkilö tai esine. Hyvää kerrontaa ei pidä keskeyttää, mutta sopivassa välissä voi palata muistilistan mukaan vielä puuttuviin tietoihin.

Kuvahaastattelussa nauhoitus joko äänitallenteena tai videona on paras tapa saada kaikki tieto talteen, mutta valokuvien tunnistus ja lisätietojen kokoaminen onnistuu kirjoittamallakin. Muistiinkirjoittamista varten tehdään vastauspapereita, joihin merkitään mahdolliset valmiina olevat tiedot, mutta vähintään kuvanumerot, joiden mukaisessa järjestyksessä edetään tunnistamistilanteessa. Lisäksi ryhmäkuvista tarvitaan hahmopiirros (esimerkiksi kustakin henkilöstä on omalla paikallaan numeroitu ympyrä) tai tuloste, johon on helppo merkitä nimet. Myös maisemista voi tehdä hahmopiirroksia.

Nauhoitettaessa haastattelijan on hyvä varmistaa, että tieto kohteena olevasta kuvasta välittyy puheesta. Aina välillä voi selventää mistä kuvasta on kyse “tämän kuva albumin toisella lehdellä” sekä tehdä selventäviä huomioita tai kysymyksiä "tuo toinen oikealta on siis XX ja hänen vasemmalla puolellaan YY". Jos kuville on haastattelua varten annettu numerot, sanotaan numero sopivassa tilanteessa, mutta aivan jokaista ei tarvitse mainita. Videoinnissa kuvia voi seurata kameralla rajaamalla kuvauksen puheena olevaan valokuvaan, mutta pelkän äänen perusteella voi myöhemmin olla vaikeaa purkaa tietoa, jos kiintopisteet puuttuvat. Myös tallennettavassa haastattelussa voi käyttää apuna valmiiksi tehtyjä hahmopiirroksia.

Tärkeimmät valokuvien tunnistetiedot ovat kuvausaika ja -paikka, kuvan aihe (siinä oleva tilanne, miksi kuvattu), kuvatut henkilöt sekä kuvaaja. Vähäisetkin muistikuvat kannattaa panna muistiin eli jokainen lisätieto on tarpeellinen. Tämän artikkelin lopuksi löytyvät tarkemmat ohjeet.

Varsinaiset valokuvien tunnistehaastattelut sekä kuvien avulla tehtävät muistitietohaastattelut ovat eri tarkoitusperistään huolimatta tapahtumina samankaltaisia. Kuvatietojen kerääjä pyrkii kenties tarkemmin ohjaamaan keskustelua takaisin kohteena olevan kuvan yksityiskohtiin, ja muistitietoa kokoava taas antaa kertojan muistella vapaammin.

Valokuvaan tallentunut hetki palauttaa mieleen muistikuvia itse kuvaustilannetta laajemmin. Ne helpottavat siirtymistä tiettyyn aiheeseen, henkilöön, paikkaan tai aikakauteen. Myös tunnistamattomia tai kertojalle vieraita valokuvia voidaan hyödyntää muistelussa, esimerkiksi omaan lapsuus- tai nuoruusaikaan liittyviä kuvia on mielenkiintoista katsella ja samalla huomioida tyyliin “tuollainen piha oli myös meidän koululla vaikka itse rakennus olikin...”.

Tunnistehaastatteluun osallistuminen voi olla jollekin epäröivälle ja omia kertojanlahjojaan epäilevälle henkilölle helpompaa, kun tallennuksen lähtökohtana on tietojen kokoaminen eikä henkilökohtainen haastattelu.