Tietokirjojen kritiikki
Tietokirjan kirjoittaminen on julkista toimintaa. Jo käsite julkaiseminen tarkoittaa, että kirjoittajan keräämä ja eri tavoin yhdistämä tieto on tarkoitettu julkiseen käyttöön – luettavaksi. Tämä tietenkin asettaa kirjoittajan ja hänen tekstinsä tarkastelun alaiseksi ja kritiikin kohteeksi. Tätä ei tule suotta pelästyä. Kritiikillä tarkoitetaan yksinkertaisesti arvostelua, arviointia, tarkastelua, punnitsevaa tutkimusta, kuten Nykysuomen sanakirja toteaa. Jokapäiväisessä kielenkäytössä se tarkoittaa kylläkin pääasiallisesti negatiivista virheiden etsimistä, mikä on valitettavaa.
Tietokirjakritiikki palvelee paitsi arvioitua kirjailijaa myös lukijaa. Kirjailijaa siinä mielessä, että kommentointi saattaa antaa hänelle virikkeitä ottaa ulkopuolinen arviointi huomioon uutta teosta suunniteltaessa ja näin kritiikki palvelee tietokirjoittamisen laadunvalvontaa ja pyrkii nostamaan kirjoittamisen tasoa. Lukevan yleisön kannalta hyvä tietokirjakritiikki antaa ennakkomakua sisällöstä, saattaa houkuttaa tarttumaan kirjaan, josta ei ehkä muutoin tietäisi mitään tai toisaalta saattaa vaikuttaa siihen, ettei kirjaan tarvitsekaan tarttua. Kritiikki tuo myös esiin tietomaailmoja, jotka lyhyinäkin esittelyteksteinä avartavat lukijoiden maailmankuvaa ja lisäävät yleissivistystä.
Kritiikkiä tulee monelta taholta. Ammattikriitikot, tässä tapauksessa tietokirjakriitikot lukevat kirjoja ja esittelevät niitä arvioinneissaan, kritiikeissään, blogeissaan. Heillä on tai ainakin pitäisi olla koulutusta arvioimansa teoksen aihepiiriin, tutkimustaitoa ja omakohtaista kokemusta tietokirjallisuuden tuottamisesta. Kun puhutaan ammattikriitikoista, ovat he useimmiten Suomen Arvostelijoiden liiton jäseniä, johon edellytetään selkeitä näyttöjä kriitikon – siis arvostelijan taidosta ja osaamisesta.
Mutta kriittisiä kirjoittajia on toki muitakin. Ja valitettavan usein myös juuri tuon sanan negatiivisessa mielessä. On kolumnisteja ja yleisönosastokirjoittajia, jotka lähtevät liikkeelle vain hakemaan virheitä ja usein kateuksissaan alentuvat aliarvioimaan tuotettua teosta ymmärtämättä sen tavoitteita ja työprosessia.
Mutta kyllä ammattikriitikkokin osaa sanoa. Ja hänen pitääkin osata ja uskaltaa. Jos hän kohtaa mielestään tai dokumentoidusti virheellisyyksiä esittelemässään julkaisussa, on hänellä oikeus ja lukijan kannalta myös velvollisuus oikaista virheet ja tarjota oikea tieto tilalle. Tämähän on selvä asia. Kriitikko saattaa myös olla eri mieltä vaikkapa teoksen dokumentoinnista tai jopa itse kirjoittamisen tyylistä ja hänellä on oikeus se sanoa. Jos hänen esteettinen silmänsä ei sopeudu teoksen taittoon, kirjasinlajiin tai väri- ja mustavalkokuvien sekavuuteen, pitää hänellä olla oikeus se sanoa. Jos hän ei ymmärrä tuhruisia liian pieniä karttakuvia tai ei tajua kaikkien skannattujen lippusten ja lappusten merkitystä, hänellä on oikeus kysellä niiden tarpeellisuutta. Hänhän on lukija, joka kertoo oman mielipiteensä käsissään olevasta teoksesta.
Mutta kyllä arvioitsija, kriitikko, saa myös ilmaista mielihyvänsä. Ja hänen pitääkin se tehdä, mikäli teos on kiittelemisen arvoinen. Ja useimmitenhan jokaisessa julkaisussa on lähtökohtaisesti joitain hyvää, Mikään kirja ei voi olla niin huono, etteikö sillä olisi olemassa olon oikeutusta. Vaikka teoksella ei olisikaan laajaa lukijapiiriä, saattaa se palvella pienpiiriä, kuten vaikkapa suku- ja kyläkirjat tekevät tai vain olla tekijälleen oiva keino purkaa maailmankuvaansa, kuten tietopohjaiset muisteluteokset tekevät. Positiivinen kannuste tuottaa mielihyvää, saattaa johtaa uuden urakan aloittamiseen tai ainakin tarjoaa teokselle tietyn markkina-arvon.
Kritiikistä, kun se on oikein ja perustellusti tehty, ei saa loukkaantua. Yliopistomaailmassa on aivan luonnollista, että opintojen eri vaiheissa tehdään harjoitustiedettä, joka joutuu ankarankin arvostelun kohteeksi. Se opettaa kestämään kritiikkiä ja samalla luonnollisesti parantamaan tulosta seuraavassa vaiheessa. Samalla tavalla tulee tietokirjan kirjoittajan suhtautua avoimesti saamaansa kritiikkiin, ottaa siitä opiksi ja miettiä, onkohan kritiikissä todella aihetta. Ei ole syytä lähteä oikomaan kriitikon mielipidekritiikkiä – sen sijaan toki kriitikon asiattomuuksiin ja kritiikkikirjoituksen asiavirheisiin voi puuttua vaikkapa kirjoittamalla hänelle suoraan tai kommentoimalla kritiikkiä sen julkaisukanavassa.
Tärkeintähän toki on, että kirjaasi lukee joku muukin kuin sinä itse. Ja on siitä jotain mieltä.
Kritiikin eettiset ohjeet (Suomen Arvostelijain Liitto, SARV))
Alla oleva on laadittu erityisesti taideilmaisun kritiikkiä varten. Olen seuraavassa poistanut nimenomaisesti taiteeseen liittyvät kohdistukset ja käytän tekstiä yleisenä ohjeena luovan työn ja tekemisen kriitikolle. (Lassi Saressalon kommentti)
Kritiikkiä esiintyy eri lajeissa ja medioissa: päivälehtikritiikkinä, esseenä, katalogitekstinä, radiokritiikkinä, videomuotoisena ja erilaisille erikoisalustoille kuten sosiaaliseen mediaan muokattuna kritiikkinä. Nämä eettiset ohjeet koskevat erityisesti mediakenttään sijoittuvaa kritiikkiä, jota ohjaavat lisäksi Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistyksen laatimat Journalistin ohjeet.
Kritiikki muodostaa kuitenkin erityistapauksen journalistisella kentällä, sillä kritiikki on suhteellisen subjektiivinen tekstilaji objektiivisuuteen pyrkivän journalismin rinnalla. Nämä eettiset ohjeet on laadittu kritiikin itsesääntelyohjeiksi.
Eettiset pohdinnat ovat aina monimutkaisia, tilanteeseen sidottuja kysymyksiä, joihin on vaikea antaa yksiselitteisiä vastauksia. Nämä ohjeet voivat kuitenkin toimia hyvänä huoneentauluna ja omien ajatusten jäsentäjänä.
1. Kritiikin tulee kohdistua teokseen, -tekoon tai tapahtumaan ja pohjata argumentaationsa sen piirteisiin, eikä väittää siinä olevan sellaisia piirteitä, joita siinä ei ole.
2. Kritiikin tulee tunnistaa se kulttuurin kenttä ja genreajattelu, joiden piirissä teos, -teko tai tapahtuma on.
3. Kriitikon ei tule kirjoittaa arviota siten, kuin hän olisi arvioimansa teoksen, -tapahtuman tai idean tekijä tai yksi tekijöistä, ellei sen luonne edellytä osallistumista yhteisen teoksen tekemiseen.
4. Kritiikin tulee pyrkiä olemaan tietoinen teoksen, -tapahtuman tai -teon vastaanottoon oleellisesti vaikuttavista seikoista, kuten eettisistä ja rakenteellisista yhdenvertaisuuskysymyksistä sekä lajityyppiin ja teokseen liittyvistä kulttuurisista erityispiirteistä.
5. Kritiikin tulee puolustaa tekijöiden oikeutta ilmaisun vapauteen ja huomioida luomisen tapa argumentoida omalla monimerkityksellisellä kielellään.
6. Kriitikon tulee tunnistaa oma jääviytensä, eikä kritiikin tule hyödyttää kriitikkoa tai hänen lähipiiriään taloudellisesti tai muutoin tuoda kriitikolle henkilökohtaista hyötyä.
7. Kriitikon tulee tunnistaa valta-asemansa: kritiikissä on vältettävä esimerkiksi ”alaspäin” lyömistä.
8.Kritiikin riippumattomuutta tulee vaalia kaikissa tilanteissa.
9. Kritiikki on laadittava niiden konkreettisten tosiasioiden valossa, jotka on mahdollista tietää.
10. Kritiikki on aina avoimesti subjektiivisuutensa ja rajallisuutensa tunnustavaa asiantuntijan puhetta.
***
Esimerkkejä kritiikkipalstoista internetissä löydät:
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
