Kotiseutukirjallisuus

Kotiseutukirjallisuuden taustaa

Suomen ja suomalaisuutta koskevan kirjallisuuden voidaan katsoa alkaneen 1600-luvulla, jolloin Ruotsin Antikviteettikollegion (perustettu 1666) määräyksestä kirkkoherrojen tuli vuotuiseen katsaukseensa lisätä myös osio, jossa he kuvasivat seurakuntansa kansanelämää. Näitä pitäjänkertomuksia on myös suomalaisista seurakunnista.  Oikeastaan ensimmäinen kansallinen julkaistu teos Suomessa oli Daniel Jusleniuksen Aboa vetus et nova vuodelta 1700, jossa häpeilemättä osoitettiin Suomi ja erityisesti Turku raamatullisten henkilöiden, heimojen ja tapahtumien taustaksi. Tämä ns. rudbeckiläinen fantasiatutkimusperinne kaatui Porthanin tarjoamaan kriittiseen historiankirjoitukseen. Hänen kauttaan voidaan katsoa siirrytyn lähdekriittisen tutkimusotteeseen ja sen mukaiseen tieteelliseen julkaisemiseen.

Autonomian aika merkitsi kansallisromanttisten aatteiden tuloa Suomeen ja sitä kautta myös ns. kansallisten tieteiden nousua. Käytiin kiivasta murresotaa suomen kielen kehittämisen myötä, perustettiin vuonna 1831 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura edistämään kansallista julkaisutoimintaa – jota se tekee edelleenkin vanhimpana jatkuvasti julkaisevana kustantajana – perustettiin lukuisia paikallisia sanomalehtiä paikalliskulttuureita esittelevine artikkeleineen. Haettiin sankareita ja idyllejä Runebergin johdolla ja koko ajan rakennettiin henkisesti kansallisempaa Suomea, jonka synty oli jo näköpiirissä. Snellman loi kuuluisat teesinsä kansalliskirjallisuudesta, joiden kautta hän loi pohjan nimenomaan kansankieliselle kirjallisuudelle.

Unohtaa ei toki saa Topeliusta, joka vaikutti kahdella tavalla suomalaiseen maailmankuvaan: toisaalta juurrutti kansallistunnetta lastenhuoneisiin omien ja soveltamiensa kansainvälisten satujen kautta, toisaalta tarjoamalla lukijoille niin Maamme-kirjan kuin historiallisen romaanin Välskäreineen. Hänen voitaisiin hyvinkin katsoa olevan kaiken kotiseutukirjallisuuden isä. Kotiseutukirjallisuus nousi seuraavan sadan vuoden aikana esiin niin tietokirjoina kuin kaunokirjallisina teoksina. Itse asiassa huomaan, että olisi hyvä laatia laajempikin tutkielma tai tutkimus siitä, miten kotiseutukirjallisuudesta tuli sitä, mitä se nykyisin on.