Kahdenlaista sukututkimusta

Sukututkimusta voidaan tehdä kahdella eri tavalla: esipolvitutkimusta tai jälkipolvitutkimusta. Esipolvitutkimuksessa selvitetään yhden henkilön esivanhempia nykyisyydestä menneisyyteen ja esi-isien ja esiäitien määrä kasvaa periaatteessa eksponentiaalisesti polvi polvelta (2+4+8+16+32+64 jne.). Käytännössä näin ei aina tapahdu, sillä aviottomana syntyneen lapsen isää ei pääsääntöisesti voida selvittää, mikä aiheuttaa ns. esivanhempien kadon.

Jälkipolvitutkimus on varsinainen suvun tutkimus. Siinä tutkimuksen lähtökohdaksi valitaan kantapari, jonka jälkeläisiä selvitetään kohti nykypäivää. Varhemmin säätyläissukujen tutkimuksessa jälkipolvitutkimus rajattiin ainoastaan miespuolisiin jälkeläisiin, mutta 1970-luvulta lähtien voimakkaasti kasvanut talonpoikaissukujen tutkimus on ulottanut jälkipolvitutkimuksen myös tyttäriin.

Jälkipolvitutkimuksen tulosten tyypillinen esitystapa on sukukirja, jossa suku on järjestetty ydinperheistä koostuviksi sukuhaaroiksi. Suvun kantaparin jokaisen lapsen jälkeläiset selvitetään sivuhaaroineen loppuun asti, minkä jälkeen siirrytään seuraavan lapsen sukuhaaraan. Sukutaulujärjestelmässä jokainen aviopari, jolla on lapsia, muodostaa sukutaulun ja saa järjestysnumeron suvussa. Kun jokainen jälkeläisiä tuottanut henkilö on kahdessa taulussa (vanhempiensa taulussa lapsena ja omassa taulussaan vanhempana), taulunumeroista syntyy viittausjärjestelmä, joka osoittaa polveutumissuhteet. Niitä selvennetään graafisilla sukutauluilla.

Esipolvitutkimuksen tulokset esitetään tyypillisesti esipolvitaulussa, johon mahtuu viisi polvea esivanhempia. Tutkimuksen jatkuessa viidennen polven esi-isät ja esiäidit siirtyvät uuden esipolvitaulun kantahenkilöiksi.