Suomalaisten kylien kartoituksesta - Eeva Raike
Tekstien perässä olevat numerot ovat viitteitä jotka löytyvät kohdasta "Viitteet ja lähteet"
Maakirja- ja maanjakokartat
Suurimittakaavaisten valtakunnan ja maakuntien karttojen laatiminen Ruotsin valtakunnassa aloitettiin 1610-luvulla. Andreas Bureuksen (myöh. Buren) johti toimintaa Tukholmasta käsin. Ensimmäinen Suomeen määrätty maanmittari oli Olof MårtenssonGangius, joka sai vuonna 1633 määräyksen siirtyä Suomeen ja aloittaa maanmittaus “niin pian kuin maa tulee paljaaksi”. Gangius saapui Turkuun syksyllä 1634, mutta hän ei tehnyt mittauksia maaseudulla, vaan toimi etupäässä Turussa, Helsingissä sekä Viipurissa ja vietti paheellista elämää, jonka takia joutui palaamaan vuonna 1643 takaisin Tukholmaan. 3
Vähitellen Suomeen tuli uusia maanmittareita, ja 1640-luvulla Suomessa oli heitä jo seitsemän, yksi jokaisessa läänissä. Näin päästiin vähitellen laatimaan suurimittakaavaisia geometrisia maakirjoja eli maakirjakarttoja. 4
Maanmittaustoimintaa ja kartoittamista sääteli 1600-luvulla vilkas lainsäädäntötoiminta. Erilaisissa määräyksissä annettiin tarkat ohjeet mm. karttaväreistä. Peltojen tuli olla harmaita, niityt vihreitä, suot keltaisia, järvet sinisiä ja joet tummansinisiä. Erilaiset rajat tuli piirtää punaisella, metsät tummanvihreällä ja mäet valkoisella. Yksi tärkein osa kartassa tuli olla erityinen selitysosansa, jota kutsuttiin NotarumExplicatioksi. Siitä piti selvitä talojen verotukseen liittyvät seikat. Valmiit kartat tuli toimittaa Tukholmaan Laskukamariin, joka myöhemmin muuttui Maanmittauskonttoriksi.
Näissä suurimittakaavaisissa kartoissa mittakaavat vaihtelivat ja yleensä ne laadittiin mittakaavoihin 1:4000, 1:5000 tai 3:10 000 riippuen maanmittarista. Tarkoituksena oli kylien ja niiden tilusten kartoitus. Maakirjakartan keskipisteenä oli kylä ja verotuksellisen luonteen vuoksi maanomistukset, maanomistajat sekä maan tuotto ja laatu. 5 Maakirjakartoissa ei selviä esim. rakennusten määrä, koska vain kantatilat merkittiin karttaan symbolilla.
Näitä 1600-luvun maakirjakarttoja on kahta tyyppiä, joista vanhemmat tehtiin vuosina 1635–1652 ja nuorempia alettiin tehdä 1680-luvulla. Yhteensä maakirjakarttoja on säilynyt Suomen osalta noin 1500 kappaletta. 6
Maakirjojen perimmäisestä tarkoituksesta on esitetty erilaisia näkemyksiä. Ruotsalainen karttahistorioitsija Sven Lönborg oli 1900-luvun alussa sitä mieltä, että kartat tehtiin vain verotusta varten. Myöhemmin jotkut tutkijat ovat kyseenalaistaneet pelkän verotuksen syyn. Maakirjakarttoja ei käytetty veronpanon perusteena, mutta veronmaksua voitiin kontrolloida niiden avulla. Ne toimivat havainnollistavana hallinnon ja kylätason apuvälineenä, mutta niiden teon aloittaminen voidaan myös nähdä valtion arvovallan pönkittäjänä. 7
Maakirjakartat ovat paljon muutakin kuin karttoja, koska niiden selitysosaan (NotarumExplicatio) maanmittarit saattoivat merkitä mm. talojen autioitumisen taustaa vaikuttaneita tekijöitä.
Maakirjojen kattavuus Suomessa ei ole koko maassa samanlainen. Ne näyttävät kauniilta, mutta maastotietoa niistä löytyy suhteellisen vähän. Maakirjakartat ja niitä seuranneet verollepanokartat ovat kuitenkin korvaamattomina apuina tarkastellessa kyläyhteisöjä ja maankäyttöä ennen isojakoa, jonka toimesta täyteen rakennettujen kylätonttien talon haluttiin siirtää erilleen. Kartoista voidaan nähdä myös se, missä oli käytössä sarkajako, missä taas nuorempi lohkojako. Lisäksi kartoista voidaan selvittää, minkälainen merkitys kaskella oli alkavalle uudistilalle sekä niistä selviää myös alueen tiestö ja vesiyhteydet.
Maakirjakarttojen jälkeen seuraava suurimittakaavaisten karttojen sarja alkaa isojaon käynnistämisestä vuonna 1757. Se käynnistettiin valtionvallan toimesta Etelä-Pohjanmaan Laihialla verollepanojen yhteydessä vuonna 1757. 8 Jaossa järjestettiin vanhojen sarkajakoisten ja nuorempien lohkojakoisten viljelypeltojen omistus niin, että talot saivat maansa mahdollisimman yhtenäisinä alueina. Lisäksi niityt ja yhteisomistuksessa olleet metsät jaettiin myös talon veroluvun mukaan. Ensimmäinen vaihe isojaosta kesti Ruotsin vallan loppumiseen Suomessa 1809 ja alkaa kaksivaiheisesti uudelleen vuosina 1828 ja 1867. Isojako saatiin päätökseen 1800-luvun lopulla. 9
Isojako ja sitä seuranneet täydennykset ovat olleet Suomen historian laajimmalle vaikuttaneita uudistuksia. Maan jaon ja omistuksen järjestelyt ovat ohjanneet ratkaisevalla tavalla asutus-, talous- ja sosiaalista kehitystä. 10 Suuri kysymys oli yhteismetsien käytöstä ja jakamisesta rautateollisuuden ja varsinkin sahateollisuuden aloitellessa toimintojaan Suomessa. Isojakotoimitukset aloitettiin usein verollepanojen yhteydessä, ja kylien lisäksi kartoitettiin myös yksinäistalot sekä sarkajakoalueen ulkopuoliset alueet. 11 Mittaukset toimitettiin tiheästi asutuilla seuduilla peltokaavassa (1:4000) ja muualla metsäkaavassa (1:8000) lohkokunnittain, paitsi Sortavalan piirikunnassa, jota käsiteltiin käytännöllisistä syistä yhtenä lohkokuntana. Karttojen tehtävänä on ollut selvittää tilojen ja niiden osien silloinen ja potentiaalinen tuotantokyky eli veronmaksun perusteet. 12
Mihin maakirja- ja sen jälkeisiä suurimittakaavaisia karttoja voidaan käyttää?
Maakirja- ja verollepanokarttoja voidaan käyttää erilaisiin tutkimuksiin. Ne ovat yksityiskohtaisia ja korkeatasoisia, joten niiden avulla voidaan tehdä tutkimusta mm. maanomistuksesta ja maisemasta. Kartat ja karttaselitykset ovat hyviä apuvälineitä myös paikallis-, talous- ja asutushistoriaan keskittyvässä tutkimuksessa. Karttojen tulkinnassa on syytä huomioida niissä näkyvät peltokuviot, nimistö, selitykset ja muut merkinnät. 13
Karttaselityksestä käy ilmi muun muassa kylän, talojen ja niiden omistajien nimet, talojen numerot, pelto-, metsä- ja niittykuvioiden litterat ja numerot (littera osoitti omistajan, numero kuvion järjestysnumeron kartalla). Näiden lisäksi selityksessä on tietoja maan laadusta ja sijainnista sekä eri pelto- ja kaskimaaluokkien ja niiden joutomaiden pinta-alat. Selityksessä on eritelty myös käyttökelpoiset ja käyttökelvottomat suot, kankaat, vuoret, tiet sekä järvet ja joet. 14
Suurimittakaavaisten karttojen saatavuudesta
Vanhojen karttojen käyttö kotiseutututkimuksessa ja kulttuuriympäristön tutkimuksessa on kokoajan kasvamassa. Tähän on vaikuttanut suuresti Kansallisarkiston suuri digitointihanke, joka aloitettiin vuonna 2009. Opetusministeriön erillismäärärahan turvin ensimmäisenä vuonna arkistolaitoksen aineistoja digitoitiin noin 3,7 miljoonaa tiedostoa ja seuraavana vuonna noin 5,5 miljoonaa. Vuoden 2012 marraskuun puolivälissä Kansallisarkiston digitaaliarkistossa oli yli 15 400 000 tiedostoa, joista toki vain pieni osa on karttoja. Maanmittaushallituksen uudiskarttakokoelmien digitointi alkoi heti hankkeen alussa ja digitointi etenee systemaattisesti Turun ja Porin, Uudenmaan sekä Hämeen läänien osalta. Uudistuskarttakokoelmissa on noin 750 000 karttaa. Ennen Kansallisarkiston digitointihanketta vuosina 2000 ja 2001 Jyväskylän yliopiston historian laitos, Jyväskylän yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksen multimediaopintokokonaisuus ja Tieteen tietotekniikan keskus CSC tuottivat yhteistyönä kuvapankkitietokannan ja vanhojen karttojen tulkintaa auttavan tietolähteen. Kaikista tietokannassa mainituista kohteista ei vielä ole olemassa kuvatiedostoja. Tällä hetkellä kuvapankkitietokanta sisältää 3819 karttaa. Tämän sivuston lisäksi Jyväskylän yliopiston digitaalisessa julkaisuarkistossa on paljon muitakin karttoja ja niitä pääsee selaamaan Suomen johtavan vanhojen karttojen asiantuntijan Heikki Rantatuvan mukaan nimetyllä sivustolla. Sivustolle on tallennettu noin 5800 karttaa 1400-luvun lopulta aina 1930-luvulle saakka. Alkuperäiset kartat ovat pääsääntöisesti löydettävissä joko Kansallisarkiston, Ruotsin kansallisarkiston tai sen osana toimivan Sota-arkiston kokoelmista.
Heikki Rantatuvan sivustolla olevat kartat on jaettu eri kategorioihin, jotka ovat sivuston vasemmassa laidassa. Maakirjakartat on alussa nimetty paikkakunnittain, mutta suurimmassa osassa on vain kartan arkistointinumero. Tämä arkistointinumero löytyy Kansallisarkiston sivuilta digitoituna uudistushakemistosta.
Uudistushakemistot koskevat Maanmittaushallituksen ns. renovoitua uudistuskartta-arkistoa vuosilta 1634–1960. Nämä kartat on merkitty viranomaisen virka-arkiston sarjaan Bia. Edellä olevan linkin kautta päästään sivulle, jossa on linkit maanmittaushallitukseen ja maanmittauslaitoksen rajakokoelmiin. Näistä valitaan maanmittaushallitus, jolloin päästään haussa kohtaan, jossa on linkkejä maanmittaushallituksen tuottamiin materiaaleihin. Valittavista olevista linkeistä avataan maanmittaushallituksen uudistusarkisto ja siltä klikataan kohtaa Sarjat. Tämän jälkeen aukeaa sivu, josta päästään Bia Uudistushakemistoon. Uudistushakemistossa edetään aakkosellisessa järjestyksessä vanhan läänijaon mukaan ja niiden sisällä kunnittain ja kuntien sisällä kylittäin. Esimerkiksi valitaan Turun ja Porin läänin kunta Huittinen ja sieltä Karhiniemen kylä. Olof Mört laati kylästä ensimmäisen kartan vuonna 1696. Kartta on tiluskartta selityksineen. Ja sen arkistointi eli säilytyssalkun numero on A1a14. Tämä kartta löytyy Kansallisarkiston kokoelmista digitoituna uudistusarkiston karttaluettelosta. Jos karttaa ei ole vielä digitoitu, niin sen voi tilata kansallisarkistosta arkistonumerolla.
Hyvänä apuna aloitettaessa karttojen tutkimusta ja niiden hakua on Kansallisarkiston Arkistojen portti -sivusto. Sieltä löytyy linkkejä hakuohjelmiin ja internetissä oleviin karttasivustoihin.
