Tutkimusprosessi

Kaikki alkaa ideasta. Ajatus kotiseutujulkaisun tuottamisesta saattaa syntyä yksittäisen harrastaja- tai ammattitutkijan oivalluksesta, että nyt sellainen pitää tehdä. Toisaalta se saattaa olla pitkänkin yhteisen mietinnän tulos, osa jotain laajempaa kirjasarjaa tai vain ajatus, että ”nyt kirjoitetaan meikäläisistä kirja” tai tuotetaan jokin muu dokumentti.
Seuraavassa keskitytään pääsääntöisesti vain kirjamuotoisen tuotteen valmistamiseen.
Kun ajatus on kiteytynyt ja kun edessä olevan työn raamit on ajateltu ja myös luotu silmäys mahdollisiin rahoittajatahoihin, voidaan aloittaa työn käytännön suunnittelu.
Aluksi kirjoittajaksi valittu tai koko toimituskunta suuntaa askeleensa kirjastoon selvittääkseen, mitä ”meikäläisistä” on aiemmin kirjoitettu. Kirjastojen tarjonnasta lisää tästä. Kirjastojen kautta päästään myös tarkastelemaan myös erityyppisiä tutkimuskirjallisuuden lajeja. Tätä kautta päästään miettimään, mitä juuri tälle suunnitteilla olevalla teoksella on lukijalle annettavaa, mitä sellaista, mitä aiemmin ei ole kirjoitettu. Samalla kirjallisuuteen tutustuminen tarjoaa runsaasti hyväksikäytettävää lähdeaineistoa, johon on tarpeen viitata omaa tekstiä tuotettaessa. Lähdekirjallisuus antaa myös vinkkejä siitä, millaiseksi oma tuote mahdollisesti muotoutuu tai ainakin sen, millaista siitä ei pitäisi tulla!
On hyvä hakea taustakirjallisuudeksi myös hieman laajemmin maailmaa katsovia teoksia. Näin saadaan oma teksti sopimaan historialliseen jatkumoon, laajempaan kulttuurihistorialliseen ja alue- ja valtiohistorialliseen yhteyteen ja myös lukija oivaltamaan lukevansa teosta, joka kuvaa paikallisuutta laajemmassa kontekstissa.
Kirjallisuuden jälkeen on lähdettävä katsomaan, mistä saisi aineistoa, jolla tutkimustavoitetta kuvataan. On lähdettävä arkistoihin. Nykyisin arkistoilla on valtavat hakujärjestelmät, joiden kautta pääsee alkuperäislähteiden äärelle ilman, että tarvitsee matkailla ympäri maata eri arkistolaitoksiin. Arkistojen kautta päästään niin historiallisiin asiakirjoihin läheltä ja kaukaa, kuin myös parhaassa tapauksessa kertomuksiin siitä paikkakunnasta, joita ollaan tutkimassa. Jo tässä vaiheessa on syytä miettiä, kuinka paljon ja millaista aineistoa tarvitsee. Ainakin nyt pitäisi harkita tulevan teoksen tyyppiä, eli sitä, millaista kotiseutujulkaisua olen tekemässä. Enemmin kuin usein tässä vaiheessa halutaan haalia mahdollisimman paljon aineistoa, josta sitten suuri osa jää käyttämättä. Se on resurssien tuhlaamista.
On siis laadittava alustava dispositio eli tutkimuksen sisältösuunnitelma. Mitä minä oikein olen tekemässä? Ei tietenkään vielä lukujen saati alalukujen tarkkuudella, mutta kuitenkin jonkinlainen työsuunnitelma, teemasto. Tämä on tärkeä myös haettaessa rahoitusta alkavalle työlle. Ilman edes alustavaa dispositiota ei kannata lähteä hakemaan apurahoja tai pyrkiä ennakolta markkinoimaan tulevaa teosta. Samalla dispositio ryhdistää omaa ajattelua ja toimii myös tutkijan oman tutkimusarkiston operationaalisen aineistojärjestelmän ja tutkimusarkiston runkona. Tässä vaiheessa pitää jo muistaa, että kaikki aineisto, niin kirjallisuudesta ja muusta painetusta tuotteistosta hankittu kuin myös arkistoaineisto on varustettava riittävällä lähdeviitteistöllä. Näin tutkimuksen taustalla oleva tieto tulee tallennettua ja voidaan viitata sen alkuperäiseen sijaintipaikkaan.
Jos tuntuu siltä, ettei kirjallinen ja arkistoaineisto riitä, tulee eteen kenttätyö – on valmistauduttava tekemään omia tai ryhmän toteuttamia haastatteluja. Tai haettava tietoa muulla kenttätyömenetelmällä, kuten valokuvia keräämällä, käymällä läpi museoiden kokoelmia tai vain havainnoimalla paikkakunnan elämää. Jos päädytään haastatteluihin, on nyt yhdistettävä alustava teemoittelu haastattelusuunnitelmaan; mitä  kysellään, keneltä ja miten. Näin syntyy haastatteluja varten teemalista, joista muotoutuu haastattelujen runko niin, että ei kerätä tarpeetonta vaan tarkoituksenmukaisesti. Haastattelut muokataan tutkimusaineistoksi joko litteroimalla tai tekemällä nauhapöytäkirjoja, joista haastattelujen sisältö selviää.
Nyt on aika lähteä yhdistämään kirjallinen tausta-aineisto, arkistojen lähdeaineisto ja elävästä elämästä saatu keruuaineisto tutkimusarkistoksi. Alkaa materiaalin systemointi. Se rakentuu alustavan teemoittelun ja luonnostellun disposition varaan, mutta alkaa olla jo tarkka tulevan teoksen sisällysluettelo. Tässä vaiheessa on muistettava pitää mielessä oman aineiston sisäinen viittausjärjestelmä – mihin kohtaan tulevaa tekstiä mikin eri tavoin koottu materiaali sijoittuu ja miten käytän kokoamaani materiaalia. Tätä voitaisiin kutsua myös lähdeaineiston synkronoinniksi. Varmaan tässä vaiheessa olisi syytä myös vilkuilla kuva-arkistoon ja miettiä, millä tavalla kuvamateriaali saadaan elävöittämään ja täydentämään kirjallista kerrontaa.
Tässä vaiheessa on varmaan jo mietitty, millaisella kirjoitusmenetelmällä.  tutkimusaineisto tarjotaan lukijalle. Luotanko kertojiin, joita lainaan vai teenkö leipätekstiä, jota korostan ja koristan lähdeaineistolla. Oli miten oli, kun tänne asti on päästy, kirjoitustyötä helpottaa suuresti, jos ja kun kaikki aikaisemmat vaiheet on tehty huolellisesti. Aineisto on järjestyksessä, viittaukset ovat valmiina, kuvakerrontaa on jo mietitty kaikkine koukeroineen ja itse tai toimituskunnan kanssa on myös hahmotettu teoksen muotoa.
Kun teksti on laadittu ja kirjoittaja on mielestään työnsä tehnyt, on kuitenkin syytä antaa käsikirjoitus muiden luettavaksi. Näin voidaan tekstiä jäntevöittää ja mm. poistaa sellaiset päällekkäisyydet ja rönsyt, joita ei tarvita. On myös muistettava, että käsikirjoitus on kielellisesti tarkastettava – tällöin on syytä olla yhteydessä henkilöihin, jotka ovat tottuneet kielenhuoltotyöhön.
Olipa tulos minkä näköinen tahansa, tutkimustyö on tuottanut melkoisen määrän lähdeaineistoa: kopioita kirjallisuudesta tai ainakin viitteitä sinne, kopioita arkistoaineistoista, karttoja, nimiluetteloja, haastattelutallenteita ja niistä työstettyjä litteraatioita ja referaatteja, sukutauluja, omia muistiinpanoja, kirjoitusharjoitelmia. Kaikki tämä on vielä järjestettävä ja saatettava talteen mielellään julkiseen arkistoon. Tällöin jo työn alkuvaiheessa hahmotettu ja työn etenemisen myötä kehittynyt sisältöjärjestelmä toimii arkiston luokitusrunkona ja palvelee tulevaisuudessakin uusia tutkijoita, jotka haluavat päästä teoksesi alkulähteille. Julkiseen arkistoon luovuttaminen takaa aineiston säilyvyyden ja käytettävyyden.
Aineiston luovuttaminen arkistoon alkaa yhteydenotolla vastaanottavaan arkistoon. Silloin kartoitetaan myös tarvittavat valmistelutoimet. On tärkeää, että arkisto on järjestetty siten, että siihen kuuluva aineisto on helposti käytettävissä. Aineistoista tulisi, jos mahdollista, löytyä ajoitustiedot, riittävät henkilötiedot ja muut tiedot, jotka auttavat aineiston käyttöä. Arkistojen asiantuntijat auttavat aina. Usein varsinainen järjestämistyökin on hyvä jättää ammattilaisille.
Esimerkki luovutusohjeesta