Mielikuvitus ja tietämisen mahdollisuudet

Jos Aleksis Kiven, Minna Canthin, Juhani Ahon, Kauppis-Heikin tai muiden kirjailijoiden teokset avaavat näkymän 1800-luvun todellisuuksiin, 1900-luvun todellisuuksiin pääsee käsiksi oman aikansa kaunokirjallisuuteen, elämäkertoihin ja muistitietoon perehtymällä. 2000-luvun todellisuudet avautuvat lukemalla nykykirjailijoiden teoksia.

Viime kädessä kysymys on tietämisen mahdollisuudesta, jota muistitieto, kaunokirjallisuus ja taide laajemminkin tutkimukselle tarjoavat ja jota ne pohtivat. Kirjailija Leena Krohn kiteyttää tietämisen tavoittamisen idean osuvasti: ”Kun puhutaan kirjallisuudesta, puhutaan ajattelusta. Ja kun puhutaan ajattelusta, puhutaan mielikuvituksesta. Ja kun puhutaan mielikuvituksesta, puhutaan moraalista. Kuvittelu on suureksi osaksi tietoista ja tahdonvaraista toimintaa, sillä sekä ajattelussa että kuvittelussa on viime kädessä kysymys valinnasta. Kuvitteleva ihminen saa nopeasti olennaisen tärkeää tietoa, jota ilman ei ole ymmärtämistä: tietoa hypoteettisista maailmoista.”6

Mielikuvitusta tarvitaan, että tulemme toimeen toistemme kanssa ja todellisuuden karujen tosiasioiden kanssa, kaiken läpitunkevan konkretian kanssa. Työkaluja toisen ihmisen kokemuksen ymmärtämiseen voivat olla mielikuvitus, omat kokemukset ja niiden vertailu muiden kokemuksiin.

Ihminen käy jatkuvaa dialogia ympäristönsä ja menneisyytensä kanssa lukemalla lehtiä ja kirjoja (paitsi kauno- ja viihdekirjallisuutta myös tietokirjallisuutta eli tutkimuksia), katselemalla taideteoksia, valokuvia, elokuvia ja televisiota, toimimalla sosiaalisessa mediassa, kuuntelemalla radiota ja muita ihmisiä, kertomalla ja esittämällä omia käsityksiään. Ihminen luo kaiken aikaa asioiden ja ilmiöiden yhteyksiä mielessään ja kun kertomusaiheella on tärkeä emotionaalinen merkitys itselle tai lähipiirille, sitä muistellaan ja kerrotaan toistuvasti. Kertojan välittämät kokemukset saattavat olla täysin vastakkaisia verrattuna yhteiskunnassa yleisesti vallitsevaan arvomaailmaan. Tärkeää juuri onkin kerrotun kokemuksen kontakti kuulijan kokemukseen.

Kysymykset pätevän tiedon saamisesta ovat perustavia. Miten tutkija voi tietää, että kokemuksellinen tieto on pätevää? Kysymys on filosofinen. Tietäminen perustuu kysymiseen, kuuntelemiseen ja vuorovaikutukseen. Oikean tietämisen mahdollisuuksista on kirjoitettu paljon, esimerkiksi unkarilainen filosofi Agnes Heller (s. 1929) pitää yhtenä oikean tietämisen kriteerinä tutkijan omaa ymmärrystä.7 Tietäminen voi olla oikeaa vain, jos tutkijan oman ymmärryksen mukaan se tuntuu hyvältä. Ranskalainen historioitsija Marc Bloch (1886–1944) kirjoittaa: ”historialliset tosiasiat ovat luonnostaan psykologisia tosiasioita. Niitä edeltävät tekijät löytyvät siis normaalisti toisista psykologisista tosiasioista. Ihmiskohtalot nivoutuvat epäilemättä fyysiseen maailmaan ja joutuvat kestämään sen painon. Mutta silloinkin kun ulkopuoliset voimat näyttävät tunkeutuvan inhimilliselle alueelle erityisen karkeasti, niiden toimintaa ohjaa ihmisen mieli.”8

Tieto menneestä kehittyy, muuttuu ja täsmentyy koko ajan – kuten Marc Bloch asian ilmaisee. Muistitiedossa tieto ja käsitykset esimerkiksi totuudesta tai todellisuudesta ovat olennaisia, tutkijan tehtävä on tunnistaa ne ja tämän jälkeen pohtia, mitä välittyvästä informaatiosta voidaan päätellä. Tutkijan tehtävä on tavoittaa tietoa, pohtia tiedon luonnetta ja merkityksiä. Sama kysymys on olennainen sekä tutkimuksessa että kaunokirjallisuudessa. Tutkijan tehtävä on suoritettu, kun hän on tehnyt havaintonsa ja selittänyt ne. Tietämistä ovat erilaiset tavat tietää tai tavoittaa mennyt. Ja tietämiseen tarvitaan historiallisen ymmärryksen kaikki tasot: kulttuurinen, sosiaalinen ja psykologinen. Todennäköisyys ja hyväksyttävyys korvaavat usein totuudenkaltaisuuden. Samalla on muistettava, että jokainen tulkinta sisältää myös väärintulkintaa. Siksi menneisyyden tulkitseminen niin tutkimuksen kuin kaunokirjallisin keinoin on päättymätön prosessi.9

Viitteet

1 Apo 1987, 20–23

2 SKS kirjallisuusarkisto, kirje on kokonaisuudessaan julkaistu Kauppis-Heikin seuran julkaisussa 3 ”Kotikyliltä” 2008.

3 SKS kirjallisuusarkisto, Arvi Kivimaan kirjeenvaihto 469, 68:1–54.

4 Kivimaa 1955, 62.

5 Eskola 1997.

6 Krohn 1996.

7 Heller 1995, 1–21.

8 Bloch 2003, 165.

9 Bloch 2003, 203.