Kotiseutututkimusta sosiaalisen median välityksellä

Blogit, Facebook ja YouTube eivät ole ainoastaan viihdekäyttöä varten. Kaikista ei ole tekemään varsinaista kotiseutututkimusta, mutta he saattavat silti kokea tarvetta kirjoittaa (tai kuvata) ja jakaa muiden kanssa ajatuksiaan ja muistojaan omasta kotiseudustaan ja suvustaan sosiaalisessa mediassa. Muistelmat ja muistitieto antavat menneisyyden kokemuksille henkilökohtaisen ulottuvuuden ja muistuttavat historiallisten tapahtumien vaikutuksista ja merkityksistä niissä mukana olleille. Sosiaalisen median ja verkkoyhteisöpalvelujen etu on niiden helppokäyttöisyys ja se, että niissä tietoa tuotetaan yhdessä. Tiedon hakija on usein myös sen tuottaja.

Varsinaisten kotiseutututkijoiden pitämien blogien lisäksi monet muutkin omasta menneisyydestään ja ympäristöstään kiinnostuneet ihmiset ovat ryhtyneet pitämään blogeja, kuten vaikkapa maisemia ja mielenmaisemia Satakunnasta kuvaava tuntematon Kotiseutu -blogisti (http://kotiseutunisatakunta.blogspot.fi/) ja Hajamietteitä Pöljältä -blogin pitäjä Aira Roivainen, joka ilmoittaa kirjoittavansa ”asioista ja ihmisistä, jotka olen löytänyt kahdeksan kilometrin säteellä syntymäkodistani. Elämän ensimmäinen piiri, kotikylä ja sen ihmiset ja tapahtumat” (http://airaroivainen.blogspot.fi/). Blogeissa on helppo jakaa muistoja sekä julkaista valokuvia, vaikka ei olisi aikaisempaa kirjoituskokemusta. Blogit ovat yleensä avoimia ja tarkoitettu kaikkien luettavaksi, mutta jos aikoo käyttää blogissa julkaistuja tietoja tai valokuvia omassa tutkimuksessaan on paikallaan pyytää tekijältä lupa näiden käyttöön. 

Yksityisten henkilöiden lisäksi monilla suomalaisilla paikkakunnilla on omia ryhmiä Facebookissa. Esimerkiksi yli 3860 (tilanne 19.6.2013) ihmistä on liittynyt ryhmään ”Kemi”. Sivulla ryhmäläiset muistelevat sanoin ja kuvin sekä mennyttä että nykyistä Kemiä. Kansainväliseen Facebook-ryhmään ”Finnish Genealogy” kuuluu yli 1012  (tilanne 19.6.2013) suomalaista tai suomalaiset sukujuuret omaavaa henkilöä ympäri maailmaa. Ryhmän jäsenet etsivät, neuvovat ja välittävät tietoa toisilleen aktiivisesti. Lisäksi ryhmän jäsenet julkaisevat ahkerasti valokuvia ja asiakirjoja.  Myös monet muistiorganisaatiot löytyvät nykyään Facebookista ja saattavat jopa kerätä uusia aineistoja Facebookin välityksellä.

Ei kannata myöskään unohtaa YouTube´ia, mistä löytyy musiikki- ja hupailuvideoiden lisäksi jonkin verran historiallista aineistoa, kuten liikkuvaa kuvaa viime sotien tapahtumista tai vaikkapa Mannerheimista. YouTube´iin voi myös tallentaa tulevaa paikallishistoriallista arvokasta aineistoa, kuten ”Kangasniemen paikallishistoriaa kuvin ja videoin” 82 videon (tilanne 26.2.2013) kokoelma, joissa on kuvattu paikkakunnan ympäristöä ja erilaisia tapahtumia.