Käsikirjoituksesta julkaisuksi
Julkaisun teon loppuvaiheessa on aika keskittyä kirjan ulkoasuun, taittoon ja lopulta kirjan painatukseen. Jos kirja on saanut kustannussopimuksen, keskustellaan ja päätetään näistä asioita kustannustoimittajan ja muiden kustannustalon edustajien kanssa, mutta jos kyse on omakustanteesta, pohtii kirjoittaja näitä asioita yksin tai päätökset tehdään julkaisutoimikunnan jäsenten kesken. Tässä luvussa keskitytään pääsääntöisesti niihin asioihin, jotka on otettava huomioon silloin, kun tehdään omakustannetta.
Kirjapainoon tai -painoihin on hyvä olla yhteydessä on jo hyvissä ajoin ennen julkaisun käsikirjoituksen valmistumista. Tarjoukset kannattaa kilpailuttaa eli pyytää niitä useammalta kirjapainolta, sillä hinnoissa saattaa olla suuriakin eroja. Tarjouspyynnössä on mainittava julkaisun painosmäärä ja aikataulu sekä julkaisun koko ja arvioitu sivumäärä. Tarjouspyyntöä varten pitää myös päättää paperin ja kansien laatu sekä valokuvien, karttojen ja piirrosten määrä, mutta myös se, ovatko kuvat värillisiä vai mustavalkoisia.
Kovat vai pehmeät kannet ja muita tärkeitä kysymyksiä
Aika usein julkaisun tekijät keskustelevat julkaisun kansista ja erityisesti siitä, tehdäänkö kirjasta kova- vai pehmeäkantinen. Vaikka kotiseutujulkaisujen oletettu lukijakunta on aika pieni, halutaan julkaisusta tehdä edustava ja näyttävä, ja usein nimenomaan kovat kannet näyttävät edustavan näyttävyyttä.
Kirjan kansiin pitää toki kiinnittää huomiota, muttei yksinomaan kansien laadun osalta. Kannen kuvitukseen ja asetteluun samoin kuin kirjasintyyppiin tekijän ja kirjan nimen osalta kannattaa panostaa, sillä mahdollinen julkaisun ostaja kiinnittää ensiksi huomiota nimenomaan kansiin. Kannet voidaan suunnitella itse, mutta kannattaa miettiä sitäkin vaihtoehtoa, että kannet suunnittelisi graafikko tai taiteilija. Tämä kyllä lisää julkaisun kuluja, mutta parhaassa tapauksessa palkintona on kiinnostava, kaunis ja myyvä kansi.
Painopaperia valittaessa on huomioitava ensisijaisesti luettavuus. Kellertävä tai harmahtava paperi on silmäystävällisempi kuin luunvalkoinen paperi. Paperin värin lisäksi myös paperin paksuutta kannattaa miettiä. Paperi vaikuttaa valokuvien laatuun eli jos teoksessa on runsaasti valokuvia, kannattaa tähän asian kiinnittää huomiota. Julkaisun ulkonäköön vaikuttaa ratkaisevasti sekin, miten paljon värejä painatuksessa käytetään ja ovatko valokuvat värillisiä vai mustavalkoisia.
Yksi keskeinen asia niin kannen kuin koko julkaisun osalta on julkaisun nimi, jonka pitäisi yhtäältä kertoa siitä, mistä julkaisussa on kyse, mutta toisaalta olla lukijoihin vetoava. Hyvä nimi on lyhyt, ytimekäs ja mielenkiintoinen. Jos käytetään kaksiosaista otsikkoa, voi pääotsikko olla vauhdikas ja tai jopa hauska, mutta tuolloin on alaotsikon oltava informaatiivinen.
Takakansiteksti kannattaa miettiä ja kirjoittaa huolella, sillä se on kirjan nimen ja ulkoasun ohella yksi julkaisun houkuttelevuuteen ja sitä kautta myyntiin vaikuttava tekijä. Takakansiteksti on paitsi kirjan tiivis tuoteseloste niin myös mainos. Takakansitekstissä kerrotaan selkeästi ja informatiivisesti, mistä kirjassa on kyse. Siitä selviää myös, miksi julkaisu on tehty, mikä siinä on erityistä ja kenelle se on tarkoitettu. Tekstin ei suinkaan ole tarkoitus kuvata sisältöä tyhjentävästi, vaan pikemminkin sen tehtävänä on saada mahdollinen ostaja ja lukija kiinnostumaan teoksesta.
Julkaisun takakansitekstin kirjoittamisen ohella myös esipuhe kirjoitetaan yleensä julkaisun teon loppuvaiheessa. Esipuheessa voidaan kertoa julkaisuhankkeen taustoista ja työskentelyvaiheista. Yleensä esipuheessa myös kiitetään rahoittajia ja muita julkaisun syntyyn vaikuttaneita henkilöitä ja tahoja.
Julkaisun painosmäärää on mietittävä huolella, sillä teokset olisi hyvä saada kaupaksi, mutta toisaalta niiden pitäisi riittää kaikille halukkaille ostajille. Toki aina voidaan ottaa lisäpainoksia eikä lisäpainosten teettäminen ole nykyisin edes vaikeaa tai kallista. Jos kyse on kyläkirjasta, voidaan julkaisutoimikunnassa yhdessä arvioida, miten moneen talouteen kirjaa ostetaan ja minne muualle kirjaa pitäisi kaupitella.
Painosmäärää päätettäessä on muistettava myös eri tahoille ja henkilöille annettavat niin sanotut vapaakappaleet. Vapaakappaleoikeuden saaneet kirjastot, joita on maassamme muutama, saavat julkaisun automaattisesti suoraan kirjapainolta, mutta julkaisuja on hyvä jakaa medialle ja kaikille niille henkilöille, jotka ovat olleet mukana julkaisun teossa.
Julkaisun taitto
Julkaisun taitto eli layout on yksi keskeinen ulkoasuun vaikuttava tekijä. Taiton voi tehdä itse taitto-ohjelmalla tai teetättää työn kirjapainolla. Jos haluaa mahdollisimman hyvän tuloksen, kannattaa taitto teettää graafisen alan ammattilaisella. Taittajan kanssa voidaan toki keskustella ulkoasuun liittyvistä kysymyksistä sekä esittää hänelle omia toivomuksia ja ehdotuksia.
Taitossa kuvat, teksti ja muu aineisto sijoitellaan julkaisun sivuille tasapuoliseksi ja kiinnostavaksi kokonaisuudeksi. Tavoitteena on saada lukija kiinnostumaan julkaisusta esteettisesti ja sisällöllisesti. Julkaisuun kannattaa valita selkeä ja luettava kirjasintyyppi eli fontti. Tekstiin saa laittaa kerrallaan vain kahta erilaista kirjasinlajia, mutta yhdelläkin lajilla tulee hyvin toimeen. Taittajan on myös mietittävä kirjainkokoa, sillä liian pientä, mutta toisaalta liian suurtakin tekstiä on hankala lukea. Myös riviväliin samoin kuin sivujen ja aukeamien tasapuolisuuteen ja väljyyteen on taitossa kiinnitettävä huomiota.
Ennen kuin käsikirjoitus lähetetään taittajalle, pitää se vielä huolellisesti lukea, sillä tekstin pitäisi olla lopullisessa muodossa. On tarkistettava, ovatko kursivoinnit ja lihavoinnit paikoillaan ja katsottava, ettei tiedostossa ole mitään ylimääräisiä määrityksiä, kuten välilyönnein tehtyjä sisennyksiä. Taittajalle voi esittää toivomuksia valokuvien, karttojen, taulukoiden, kainalojuttujen ja tekstilaatikoiden paikoista, mutta ihan tarkasti näiden paikkoja ei voi vielä ennen taittoa määrittää, sillä sivutus muuttuu taittaessa.
Julkaisun teon loppuvaiheita
Kirjapaino tekee taiton pohjalta oikovedoksen, jonka teksti näyttää samalta kuin painetussa julkaisussa, mutta vedos on A4-kokoisilla paperiarkeilla. Oikovedos on luettava huolellisesti läpi, sillä vielä tässä vaiheessa on mahdollista poistaa ja lisätä sanoja sekä korjata kirjoitusvirheitä. Sen sijaan myöhemmässä vaiheessa tehdyistä korjauksista ja muutoksista laskutetaan erikseen.
Oikovedoksesta kannattaa tekstin lisäksi tarkistaa, onko kuvien laatu hyvä, ovatko kuvat ja kuvatekstit paikallaan, pitävätkö sisällysluettelon ilmoittamat sivunumerot paikkansa ja ovatko kaikki lähteet lähdeluettelossa. Joskus kirjapainot lähettävät käsikirjoituksesta vielä tarkastusversion, josta voidaan tarkistaa, ovatko kaikki korjausehdotuksen huomioitu. Vedoskierroksia voi olla useampiakin, mutta yleensä niistä laskutetaan.
Julkaisun arvoa ja käytettävyyttä parantaa, jos siinä on joko asiahakemisto tai henkilöhakemisto tai molemmat. Niiden avulla lukijan on helpompi löytää julkaisusta tarvitsemansa tiedot ja henkilöt. Päätös hakemistoista pitäisi tehdä hyvissä ajoin julkaisuhankkeen aikana, mutta konkreettinen työ voidaan tehdä vasta, kun julkaisun tarkat sivunumerot ovat selvillä eli kun tekijöillä on käytössään julkaisun oikovedokset. Hakemistot sijoitetaan lähdeluettelon ja mahdollisten liitteiden jälkeen julkaisun viimeisille sivuille.
Myös omakustanteelle kannattaa hakea ISBN-tunnus, sillä tunnuksen perusteella julkaisu on jäljitettävissä. Tunnuksen mukaan julkaisu on tilattavissa esimerkiksi kirjakaupoista. Tunnusta käytetään yhteisluetteloissa, bibliografioissa ja kirjastojen lainausjärjestelmissä sekä tiedonhauissa. ISBN-tunnus haetaan Kansalliskirjaston ISBN-keskuksesta. Hakemuksen voi tehdä internetissä Kansalliskirjaston sivuilla.
Lähteet
Katajala, Kimmo, Historiikinkirjoittajan opas. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1990.
Löytty, Olli, Käsikirjoituksesta kirjaksi. Teoksessa Tieteellinen kirjoittaminen. Toimittaneet Merja Kinnunen ja Olli Löytty. Vastapaino, Tampere 2002.
Laukkanen, Minna, Typografia - luettavuuden ja kauneuden jäljillä. Teoksessa Hyvä kirja. Toimittaneet Pirjo Hiidenmaa, Raimo Jussila ja Annika Nissinen. Suomen Tietokirjailijat, Helsinki 2006.
Makkonen Elina, Pekkinen, Sanna & Raninen-Siiskonen, Tarja, Kyläkirjaopas. Suomen
Kansantietouden Tutkijain Seura ja Kontiolahden kylien kehittämiskeskus osuuskunta, Joensuu 1999.
Mertanen, Virve, Erilaiset tekstit eri tehtäviin. Teoksessa Teoksessa Tieto kirjaksi. Toimittaneet Raimo Jussila, Eero Ojanen ja Taija Tuominen. Kansanvalistusseura, Helsinki 2006.
